Haluan silloin tällöin tehdä myös omia projekteja. Omissa projekteissa pystyy hyvin kokeilemaan uusia asioita, eri tyylejä ja näyttää omaa osaamistaan monipuolisemmin. Omissa projekteissa luovuus pääsee paremmin esiin, kun ei ole paineita yrittää miellyttää työn tilaajaa tekemällä mahdollisimman hyvää jälkeä.
Kettu ja tyttö kuvassa kokeilin Adoben hahmonrakennusohjelmaa Fusea kuvan tyttöhahmoon. Kettu taas on piirretty aluksi ihan perinteisesti käsin lyijykynällä luonnoslehtiöön, josta skannasin sen tietokoneelle ja viimeistelin vielä Photoshopilla. Tämä prosessi on hyvin tyypillistä kuvituksilleni. Samalla tyylillä on tehty myös alimmainen kuva punertavahiuksisesta tytöstä.
Kirosanoja levynkansi on Helsinki Design Schoolin opintotehtävä. Sain idean maalata valmistaulupohjalle abstraktin teoksen akryyliväreillä, kun kuuntelin Jonne Aaronin Kirosanoja -biisiä. Biisi kertoo siitä, miten kirosanoissa on yllättävän paljon voimaa ja miten helppoa niillä on loukata toista.
Aloitin maalaamaan valkoiselle kangaspohjalle mahdollisimman neutraalia, seesteistä väriä – lähellä ihon väriä olevaa beigeä. Se kuvastaa myös ihmisen kasvoja, koska biisissä lauotaan kirosanoja päin naamaa.
Seuraavaksi aloin hakea kirosanojen väriä. Valitsin ensin keltaisen, joka kuvastaa tässä huomion herättämistä ja punaisen, joka kuvaa tilanteen riitaisuutta sekä voimakkaita ja vahvoja sanoja.
Lopuksi maalasin mustalla sitä tunnetilaa ja räjähtävää voimaa, joka biisistä huokuu. Mustat viivat kuvaavat voimakkaita kirosanojen iskuja. Iskut kuuluvat myös biisissä taustalla “sivaltavina” ääninä. Riita yltyy ja tilanne ikään kuin räjähtää lopuksi käsiin, eikä sitä voi enää hallita.
Otin taulusta kotistudiossani kuvan, jota muokkaamalla tein Photoshopilla lopullisen levyn kansikuvan.
Käpytikka on postikortti, jossa on abstraktilla tavalla lähestytty perinteistä suomalaista maisemaa yhdistämällä siihen De stijl -tyylikeinoa.
Käpytikka on kuin kotonaan De stijl’lle tyypillisten abstraktien pysty- ja vaakasuuntaisten geometristen muotojen (viivat, neliöt ja suorakaiteet) keskellä. Myös väritys on näille kahdelle yhteistä: De stijl’lle ominaisia värejä ovat päävärit punainen, keltainen ja sininen yhdistettynä mustaan ja valkoiseen.
Postikortissani kuvaan suomalaista luontoa: käpytikka nokkii puuta järven rannalla.
Kuvan mustareunainen kuvan levyinen suorakaide kuvastaa järveä, valkoinen taustaväri viittaa talveen ja lumeen, punainen isompi neliö on suomalaisessa maisemassa tyypillinen punainen tupa, pienempi punainen neliö kuvastaa linnunpönttöä puussa.
Siniset suorakaiteet tuovat kuvaan häivähdystä sinisyydestä Suomen luonnossa (järvi, taivas).
Keltainen väri tuo kuvaan valon ja vaikka se ei esiinny kuvassa luonnonmukaisesti (valo tulee linnunpönttöpuuhun väärältä puolelta), se luo kuvaan sopivasti tasapainoista jännitettä värien kesken. Käpytikan nokkima kolo on myöskin keltainen.
Postikortti toimii mielestäni visuaalisesti hyvin myös pystysuunnassa, vaikka olenkin tarkoittanut sen vaakasuunnassa katsottavaksi. Pystysuorassa postikortissa voi nähdä tikan oleskelevan koivunrungosta lähtevällä oksalla.
Sana käpytikka on tehty De stijl’lle ominaisella fontilla nimeltään Theo van Doesburg, mikä on nimetty tyylisuunnan perustajan mukaan.
Tyylisuunnan valitsin siksi, koska tykkään tehdä kuvia yksinkertaisilla keinoilla Photoshopilla ja De stijl’n yksinkertainen ja tehokas muotokieli miellyttää minua.
Tein postikortista myös toisen mustapohjaisen version englanninkielisellä tekstillä, joka on tyyliltään ja aiheeltaan samanlainen, mutta maisema on erilainen.
Kuvat sopisivat hyvin julkaistavaksi postikortteina ja niistä on helppo muodostaa visuaalisesti yhtenäinen sarja.
Postikortin taustapuoli on kaikissa korteissa samanlainen.
Tiikeri sohvalla on yhdistelmä kahdesta menetelmästä. Tiikeri on maalattu öljyväreillä tauluksi vanerille.
Taulu on maalattu täysin vapaalla kädellä erittäin pienillä siveltimillä. Alkuperäinen taulu on osa kolmen taulun sarjaa ja on kooltaan 25 x 25cm.
Tiikeri on yhdistetty Photoshopissa uuteen ympäristöön.