Näin asetat tavoitteesi ja saavutat ne vuonna 2023
Vuoden vaihtuessa on täydellinen hetki asettaa itselleen tavoitteet seuraavaan vuoteen. Vuoden vaihtumista ajatellaan usein uutena alkuna. Silloin kaikki on mahdollista. Tavoitteita voi toki asettaa pitkin vuottakin ja kannattaakin. Varsinkin silloin, kun olet saavuttanut aikaisemman tavoitteesi – suunnittele silloin heti perään uusi tavoite. Näin pääset eteenpäin ja kehityt. Et jää paikoillesi junnaamaan.
Tärkein syy tavoitteiden asettamiselle on oma kehittymisesi ja uuden oppiminen. Jos et halua kehittyä ja pyrkiä eteenpäin – taannut ja putoat pois menestymisen kyydistä.
Tavoitteiden saavuttaminen ei ole helppoa. Meillä on sisäsyntyinen tarve pysytellä omalla mukavuusalueellamme. Yrityksen kasvu tapahtuu kuitenkin epämukavuusalueellamme.
Seuraavien ohjeiden avulla pystyt asettamaan tavoitteesi vuodelle 2023. Kerron myös miten tavoitteesi eivät jää vain suunnitelmiksi, vaan pystyt myös saavuttamaan ne.
Mieti ensin mitä kaikkea olet saavuttanut kuluneen vuoden aikana. Ole kiitollinen ja iloinen kaikesta mitä olet jo saavuttanut. Käy läpi vuoden tapahtumat ja käännekohdat elämässäsi ja miten ne ovat heijastuneet yritykseesi / työhösi.
Kirjoita ajatuksiasi ylös. Ajattele kuinka ne ovat saaneet sinut lähemmäksi päämäärääsi. Mieti miltä sinusta tuntuu nyt, kun olet tässä pisteessä elämässäsi. Oletko nykyiseen tilanteeseesi tyytyväinen vai pitäisikö siinä muuttaa jotain?
”Sun täytyy varoo mitä sä haluut, koska sä voit saada sen.” – Andy McCoy
Viiden vuoden suunnitelma
Mieti suurempaa tavoitettasi. Mitä haluat tehdä tai missä haluaisit yrityksesi olevan viiden vuoden kuluttua?
Tämä auttaa sinua tietämään mihin suuntaan olet kehittämässä yritystäsi ja itseäsi pitkällä tähtäimellä.
Uskalla haaveilla rohkeasti! Unelmat eivät voi toteutua, jos niistä ei uskalla edes itsekseen haaveilla.
Mindsetin kannalta olisi hyvä, jos voisit hetken iloita jo etukäteen viiden vuoden päästä saavuttamiasi tavoitteita. Mieti miltä sinusta tuntuu viiden vuoden päästä, kun olet onnistunut ja saavuttanut tavoitteesi!
Tämän jälkeen kirjoita ylös joitain askelia, mitä sinulta vaaditaan, jotta unelmasi toteutuisi.
Aseta tavoitteesi seuraavalle vuodelle
Tee seuraavaksi itsellesi tavoite vuoden päähän. Mitä haluaisit ajatella itsestäsi ja yrityksestäsi vuoden päästä tähän samaan aikaan?
Kirjoita ylös tavoitteesi tarkemmin, kuin viiden vuoden tavoitteesi.
Mieti esimerkiksi kuinka montaa asiakasta haluaisit vuoden aikana auttaa?
Mihin asioihin haluat keskittyä yritystoiminnassasi?
Kuinka paljon haluaisit tienata seuraavan vuoden aikana ja mitä toimenpiteitä tämä sinulta vaatii vuoden aikana?
Mitä ja millä hinnalla sinun pitää konkreettisesti myydä vuoden aikana?
Mikä motivoi sinua saavuttamaan tavoitteesi ja mitä tapahtuu, jos tavoitteesi ei toteudukaan?
Voit kirjoittaa nämä askeleet välitavoitteiksi vuoden ajalle ja kirjoita ne ylös kalenteriisi.
Lähde sitten takaperin miettimään tarkempia askelia.
Kerro jollekin tuttavallesi tai kollegallesi vuositavoitteestasi. Tavoitteen sanominen ääneen ja siitä toisille kertominen lisää omia paineitasi ja tavoitteidesi saavuttaminen on näin todennäköisempää.
Mitä tavoittelet kolmen kuukauden päästä?
Mieti lopuksi yksittäinen suurempi tavoitteesi kolmen kuukauden päähän. Tämä voi olla esimerkiksi verkkokurssin tekeminen, blogin seuraajamäärän kasvattaminen johonkin tiettyyn tavoitteeseen tai jonkin suuremman projektin / asiakkaan hankkiminen.
Kirjaa kalenteriisi ylös viikkotasolla, mitä sinun tulisi tehdä kullakin viikolla, jotta tavoitteesi voisi toteutua.
Mielestäni ei ole oleellista suunnitella viikkokohtaista suunnitelmaa pidemmälle kuin kolmen kuukauden päähän. Suunnitelmat muuttuvat usein ja tarkentuvat. Tulee yllättäviä elämäntilanteita, joita ei voi mitenkään ennakoida. Liian pitkälle ulottuvien tarkkojen suunnitelmien miettiminen vain ahdistaa ja voi estää sattuman väliintulon.
Vältä liian tiukkoja aikatauluja
Muista suunnitella myös lomat ja pidemmät vapaat kalenteriisi.
Vältä tekemästä liian tiukkoja aikatauluja.
Tee töitä silloin, kun olet flow-tilassa, jolloin tekeminen on helppoa ja saat paljon aikaiseksi nopeammalla aikataululla.
Jos olet luovassa työssä, huolehdi erityisesti, että sinulla on tarpeeksi paljon vapaata aikaa.
Luovuus tarvitsee joutilasta aikaa. Et voi pakottaa itseäsi luovaksi.
Aseta ensimmäiset tavoitteet helpoiksi
Tavoitteiden asettaminen kannattaa. Näin pääset eteenpäin ja kehityt.
Ensimmäiset askeleet kannattaa suunnitella niin helpoiksi, että ne on naurettavan helppo toteuttaa. Näin pääset tavoitteiden saavuttamisen rytmiin.
Nyt on täydellinen hetki aloittaa tavoitteidesi suunnittelu vuodelle 2023!
Lue myös blogiartikkelini miten luot selkeyttä liiketoimintaasi.