
Yrittäjyyden alkutaipaleella
Yrittämisestä on tarjolla paljon tietoa netissä ja kirjastoissa. Jos haluat kuulla minun tarinani ja tietää mistä sain tietoa ennen yrittäjäksi ryhtymistäni ja myöskin sen alkumetreillä, kannattaa lukea lisää..
Vihdoin vuonna 2014 tein päätökseni siitä mitä tulevaisuudessa ryhtyisin elämäntyökseni tekemään. Olin miettinyt ominta alaani paljon, eikä päätöksenteossa auttanut yhtään se, että olen kiinnostunut niin monesta alasta. Tulisiko minusta valokuvaaja, lavastaja tai puvustaja? Kenties sisustussuunnittelija? Tai sukelluksenopettaja? Päätin perusteellisen harkinnan, monien ammatinvalintatestien ja erilaisien ammatteihin perehtymisen jälkeen hakeutua seuraavaksi vuodeksi opiskelemaan Helsinki Design Schooliin graafista suunnittelua. Graafisessa suunnittelussa pystyn yhdistämään monia kiinnostusalueitani ja aiempaa medianomin koulutustani TTVO:lla.
Päätöksenteko vaati pysähtymistä
Jouduin puolisen vuotta ennen koulun alkamista pitkälle sairaslomalle työstäni sisustusmyyjänä ja kun en pystynyt mitään sairaslomalla tekemään, päätin hyödyntää ajan lukemalla jotain hyödyllistä. Lainasin kirjastosta paljon graafista suunnittelua, valokuvausta, kuvittamista ja nykytaidetta käsitteleviä kirjoja. Nykytaidetta sen takia, koska TTVO:lla taidehistorian tunneilla vain pintaraapaistiin nykytaidetta, enkä oikein kunnolla koskaan päässyt siihen sisälle. Nyt oli kerrankin mahdollisuus tutustua ajan kanssa suomalaisiin ja ulkomaalaisiin nykytaiteilijoihin, heidän teoksiinsa ja ajatuksiinsa teosten takana. Innostuin nykytaiteesta niin paljon, että aina Helsingissä käydessäni minun on pakko käydä Kiasmassa. Hankin myös Museokortin. Sairasloman aikana pysähdyin toden teolla pohtimaan mitä tulevaisuudessa aion tehdä. Pohdin erilaisia vaihtoehtoja, tutkin missä ammatissa olisin hyvä ja mikä tekisi minut onnelliseksi.
Päätös yrittäjyydestä
Heikki Jokisen kirjan Graafikon eväät – Mitä jokaisen kuvittajan ja sarjakuvantekijän tulee tietää luettuani ymmärsin, että oman yrityksen perustaminen tulisi olemaan luonnollinen jatkumo opiskelujen päätyttyä. Koen, että omassa yrityksessäni voin parhaiten tuoda osaamiseni esiin ja luonteelleni sopii parhaiten hallita kokonaisuuksia itsenäisesti – saan palvella asiakkaitani parhaalla mahdollisella tavalla sekä myöskin joustaa tarvittaessa esim. hinnoittelussa. Ajatus yrityksen perustamisesta oli muhinut ajatuksissani jo kauan tätä aiemmin, mutta vasta nyt se alkoi hahmottua todelliseksi.
Yrittäjyys on jatkuvaa opiskelua
Kun olin päättänyt oman yrityksen perustamisesta, aloin lukemaan myös yrittämistä käsitteleviä kirjoja. Tässä muutamia mainitakseni joilla pääsee alkuun:
- Yritä edes, 32 syytä ryhtyä yrittäjäksi, Jaakko Lyytinen, Kirsi Piha
- Avain omaan yritykseen, Terho Puustinen
- Yrittäjän talousopas, Lasse Karjalainen
- 4 tunnin työviikko, Timothy Ferris (Hyvä kirja ajanhallinnan suunnitteluun!)
- Mikä tekee yrittäjästä menestyvän, Perusyrittäjästä superyrittäjäksi, Eero Lehti…
Yritysidean kehittyminen
Kun olin saanut opintoni päätökseen Helsinki Design Schoolissa joulukuussa 2015, tein liiketoimintasuunnitelman ja kävin keskustelemassa siitä Ensimetrissä. Siellä sain yritysideastani hyvää palautetta ja minuun uskottiin. Sain myös kysyä kaikkea mahdollista mitä yrittämisessä ja yrityksen perustamisessa minua askarrutti. Liiketoimintasuunnitelmaa laatiessa tuli mietittyä tarkkaan miten aion erottautua muista saman alan yrityksistä ja mitkä ovat yritykseni arvot eli millainen brändini on. Lisäksi mietin rahoitusta, yritykseni resursseja ja sitä miten aion hinnoitella työni.
Yritykseni perustaminen
Ensimetrissä käynnin jälkeen perustin toiminimen huhtikuussa 2016 ja liityin Yrittäjien jäseneksi. Tämän jälkeen aloin tehdä välttämättömiä hankintoja yritykselleni, opiskelin uusien ohjelmien käyttöä, tein yritykselleni nettisivut, painatin käyntikortit ja otin somen haltuun. Kannatti käydä myös Pasi Raution Markkinointi-iltamissa! Sieltä sain hyviä ideoita markkinointiin, mikä onkin seuraava askel yritykseni kehittämisessä.
Hyödyllisiä nettiosoitteita alkaville yrittäjille:
- http://yrityksen-perustaminen.net/toiminimen-perustaminen/
- https://yrityssuomi.fi/
- https://www.yrittajat.fi
- https://www.ukko.fi/blogi/
- https://www.facebook.com/markkinointi-iltamat
Älä yritä yksin
Kurssin jälkeen oma yritystoimintani harppasi ison askeleen eteenpäin!