Mitä brändin kirkastaminen tarkoittaa?

Brändin rakentamisessa lähdetään liikkeelle usein aivan alusta eli niistä perusasioista, kuten määritellään kenelle teet, mitä teet ja miksi teet, mietitään brändin missiota ja visiota sekä sen visuaalista ilmettä. Tämä toimii hyvin silloin, kun lähdetään suunnittelemaan brändiä aivan alusta tai kun yritys on hiljattain perustettu. Mutta mitä tehdään silloin, kun yrityksen brändiä on jo mietitty muutaman vuoden, mutta jostain syystä se ei ole saavuttanut vielä sitä suurta läpimurtoa – menestystä, tai tunnu omalta. Silloin puhutaan brändin kirkastamisesta.

Mitä brändin kirkastaminen tarkoittaa?

Brändin kirkastaminen tarkoittaa oman viestin tuomista paremmin esiin ja kohderyhmän tarkempaa haarukoimista tai kaventamista siten, että brändiviesti koskettaa syvemmin ja tavoittaa unelma-asiakkaan helpommin. Tämä on tärkeää tehdä sen takia, koska ostamme tunteella, emme järjellä.

Brändin kirkastamisessa pureudutaan brändin ydinsanomaan, ihanneasiakkaan haarukoimiseen ja palveluiden kaventamiseen tai niiden hiomiseen ihanneasiakkaan näkökulmasta. On tärkeää osata rohkeasti määritellä oma erikoistumisala ja unelma-asiakas, jolle erikoistutaan myymään hänelle varta vasten suunniteltua palvelua.

Tämän jälkeen visuaalinen ilme ja markkinointi valjastetaan vastaamaan uutta brändiviestiä. Brändin kirkastamisen jälkeen ihanneasiakas ja palveluvalikoima selkenevät, joten viestimisestä tulee paljon täsmällisempää ja tunteisiin vetoavampaa.

Markkinoinnin tekeminen ja esimerkiksi somepostausten kirjoittaminen helpottuvat, kun tiedetään täsmälleen kenelle kirjoitetaan ja kenelle kampanja kohdistetaan, millaisten ongelmien kanssa kohderyhmä kamppailee ja miten voimme heitä parhaiten auttaa.

Brändin kirkastamisen jälkeen pystymme määrittelemään paremmin asiakkaan ongelman ja pystymme tarjoamaan siihen täsmäratkaisun. Näin palveluista tulee houkuttelevampia.

Brändin uudistamisessa suunnitellaan koko brändi uusiksi, brändin kirkastamisessa hiotaan olemassa olevaa brändiä huippuunsa, jotta yrityksen tavoitteet voidaan saavuttaa.

3 vinkkiä siihen miten lähdet kirkastamaan brändiäsi itse?

  1. Mieti kohderyhmääsi ja ihanneasiakastasi.

Yksi brändisuunnittelun perussäännöistä on ”älä tarjoa kaikkea kaikille”. Ja vaikka olet jo hionut yrityksesi kohderyhmää, palaa siihen vielä uudelleen ja hio sitä vielä lisää. Mieti millainen asiakas on sinulle kaikkein mieluisin unelma-asiakas?

Unohda demografiatiedot, kuten ikä, asuinpaikkakunta, perheen koko ynnä muut ja keskity kaivautumaan syvemmälle.

Mieti millaisen ongelman kanssa unelma-asiakkaasi painii? Mikä syy on ongelman takana? Millaista kieltä hän käyttää, kun hän puhuu itselleen tai toisille siitä? Miten voisit auttaa häntä tekemään päätöksen siitä, että hän pääsee eteenpäin?

  1. Mieti palvelujasi kohderyhmäsi näkökulmasta

Kun olet saanut selville todellisen unelma-asiakkaasi ja olet miettinyt millaisten ongelmien ratkomisessa sinä voit häntä auttaa, hio nykyisiä palveluitasi kohtaamaan unelma-asiakkaasi ja hänen kokemansa ongelma paremmin. Voit luoda myös täysin uusia palveluja.

Luo unelma-asiakkaallesi muutama täsmällinen palvelu, jotka auttavat häntä eri tilanteissa / elämänvaiheissa / eri tasoilla, missä asiakas on. Mitä paremmin suunnittelet palvelusi juuri hänelle, sitä helpompaa niitä on myydä ja palveluitasi halutaan ostaa.

  1. Hio viestiäsi ja somepostauksiasi.

Jotta brändisi viesti tulee nähdyksi ja kuulluksi, se pitää osata kertoa unelma-asiakkaallesi oikealla tavalla, jotta se huomioidaan.

Brändin ja viestin hiomiseen pitää suhtautua tiedemiesmäisesti. Sinun pitää yrityksen ja erehdyksen kautta hioa viestiäsi niin, että se koskettaa unelma-asiakastasi tai luo asiakkaallesi tärkeän oivalluksen. Oivallus voi olla, että hän huomaa ongelmansa juurisyyn ja saa sinulta seuraavat askeleet eteenpäin.

Voit tutkia viestiesi toimivuutta esimerkiksi somepostausten avulla. Kokeile mikä toimii ja mikä ei. Muista kuitenkin antaa jokaiselle uudelle idealle ja strategialle tarpeeksi aikaa, koska mikään uusi asia ei ota tuulta alleen heti ensimmäisellä kokeilukerralla.

Brändin kirkastaminen on tiedettä, taidetta ja uskallusta tehdä muutos oikeaan suuntaan

Tiedettä siksi, että se vaatii paljon testaamista ja tutkimista siitä mikä toimii ja mikä ei.

Taidetta sen takia, että brändin kirkastaminen vaatii sukeltamista syvemmälle, syvällisempää pohtimista ja analysointia. Myös brändin visuaalinen ilme kannattaa päivittää uuden brändin mukaiseksi, jotta myös brändi-identiteetti kertoo samaa tarinaa brändiviestisi kanssa ja vetoaa asiakkaaseesi.

Kohderyhmän kaventaminen ja omien palveluiden uudelleen suunnittelu tuntuu varmasti pelottavalta. Brändin kirkastaminen vaatii rohkeutta ja uskallusta tehdä uusia parempia ratkaisuja. Se ei tarkoita, että brändi pitäisi kokonaan miettiä uudelleen, vaan se kannattaa hioa olemassa olevaa vieläkin paremmaksi.

Bändin kirkastamista ei kannata tehdä ilman syvempää taustatutkimusta. Puhu asiakkaidesi kanssa, tee kyselytutkimuksia ja tutustu omaan ihanneasiakastyyppiisi läpikotaisin. Saat kaikki tarvitsemasi vastaukset asiakkailtasi. Tämä tulee viemään hieman enemmän aikaa, mutta kannattaa varmasti.

Hyvä uutinen on se, että sinun ei suinkaan tarvitse osata tehdä tätä kaikkea yksin.

Jos sinulla on nyt tavoitteena kasvattaa liikevaihtoasi mahdollisimman pian ja kehittää liiketoimintaasi sekä olet kiinnostunut brändisi kirkastamisesta ja haluat apua sen hiomisessa, varaa 30 minuutin ilmainen puhelu kanssani.

  1. Puhelun aikana käymme ensin läpi tavoitteitasi. Ei vain seuraaville parille kuukaudelle, vaan myös pitemmän aikavälin tavoitteet.
  2. Sen jälkeen käymme läpi mitä yrityksessäsi tapahtuu tällä hetkellä. Mikä toimii ja mikä ei, sekä mitkä asiat hidastavat sinua. Mikä estää sinua menestymästä yrittäjyydessäsi juuri nyt?
  3. Kun tiedän missä tilanteessa olet nyt ja mihin haluat päästä, tunnistan miten pystyt pääsemään tavoitteisiisi. Huomaan millainen kuilu näiden asioiden välillä on ja mitä sinun kannattaa tehdä seuraavaksi.
  4. Jos tarjoamani Premium-Brändi menetelmä on se silta, jolla tuo muutos saadaan aikaan, voimme keskustella siitä, kuinka voit päästä aloittamaan asiakkaanani. Tällöin sinusta tulee yksi niistä ihmisistä, joiden kanssa tulen työskentelemään erittäin tiiviisti varmistaakseni erinomaiset ja nopeat tulokset.

Lue lisää Premium-Brändi menetelmästäni täältä ja varaa ilmainen kartoituspuhelu kanssani jo tänään. Paikkoja on rajallisesti, koska haluan työskennellä henkilökohtaisesti mukana koko prosessin ajan brändin kirkastamisesta markkinoinnin aloittamiseen asti.

Premium-Brändi menetelmä ei ole tarkoitettu kaikille, vaan haluan puhelussa varmistaa myös oman motivaatiosi yrityksesi kehittämisestä. Brändin kirkastaminen menetelmäni avulla vaatii onnistuakseen 50 : 50 työpanostusta meiltä molemmilta.

Premium-Brändi menetelmäni jälkeen pääset pois jatkuvasta hintakilpailusta, jossa halvin hinta voittaa, saat laadukkaampia itsellesi sopivampia unelma-asiakkaita, jotka ovat valmiita maksamaan palveluistasi enemmän. Tämä johtaa siihen, että saat palveluistasi kunnon korvauksen, enemmän rauhaa ja selkeyttä omaan tekemiseesi sekä todella nautit yrityksesi pyörittämisestä.

Miten yritysilmeen ja brändin suunnittelu eroavat toisistaan?

­Yritysilme ja brändi sekoittuvat joskus toisiinsa ihmisten mielissä. Usein näillä tarkoitetaan yrityksen ulkonäköä ja tunnistettavuutta. Eikö brändi sitten sisällä myös yritysilmeen ja yritysilme brändin? Ajattelin, että olisi hyvä avata hieman miten yritysilme ja brändi eroavat toisistaan.

Miten yritysilmeen ja brändin suunnittelu eroavat toisistaan?

Jokaisella yrityksellä ei tarvitse olla yritysilmettä tai brändiä. Moni yrittäjä selviää ilman kummempia suunnitelmia. Mutta jos haluat yrityksesi menestyvän ja erottuvan kilpailijoistasi eduksesi, kannattaa sinun panostaa vähintäänkin yritysilmeen suunnitteluun.

Yritysilme on nimensä mukaisesti yrityksesi visuaalinen ilme. Yritysilmeeseen määritellään logo, fontit, värit, kuvamaailma, grafiikat ja äänimaailma. Tämä näkyy siinä miltä yritys näyttää ja kuuluu asiakkaalle eri formaateissa: nettisivuilla, esitteissä, somessa yms..

Brändin suunnittelu sisältää paljon syvempää analysointia. Visuaalinen ilme eli brändi-identiteetti on vain yksi osa sitä. Brändin ydinajatuksena on markkinointiviesti, jonka haluat viestiä unelma-asiakkaallesi eli mitä teet, kenelle teet ja miksi teet.

Brändääminen tarkoittaa mielikuvien luomista. Syvemmän merkityksen ja arvojen määrittely on hyvin keskeisenä osana brändin suunnittelussa. Brändin avulla asiakas tietää millaisen kokemuksen hän saa, kun on tekemisissä yrityksesi kanssa.

Mistä yritysilme koostuu?

Hyvin suunniteltu yritysilme antaa yrityksestäsi ammattimaisen kuvan, joka herättää luottamusta sinua ja yritystäsi kohtaan.

Yritysilmeesi vaikuttaa myös asiakkaasi ostopäätökseen. Saako asiakas sellaisen tunteen, että hän haluaa asioida sinun ja yrityksesi kanssa.

Yritysilme tarkoittaa hyvin pitkälti yrityksen visuaalista ilmettä. Se koostuu logosta, nettisivujen ilmeestä, lomakkeista, esitteistä, käyntikorteista yms.

Yritysilmeen pitäisi olla yhteneväinen kautta linjan. Kaikkien on oltava sopusoinnussa keskenään ja muodostettava harmoninen kokonaisuus.

Yritysilmeen sisällöstä tehdään graafinen ohjeisto, jossa määritellään millainen yritysilme on ja miten sitä käytetään. Mitä värejä ja fontteja käytetään sekä millaisia valokuvia ja grafiikoita käytetään, kun tehdään esimerkiksi jatkossa uutta markkinointimateriaalia, kuten esite.

Miten brändi suunnitellaan?

Hyvän brändin suunnittelu lähtee liikkeelle yrityksesi analysoinnista. On tärkeää analysoida myös omat kilpailijat ja käydä läpi miten he ovat onnistuneet ja mitä sinä voisit tehdä toisin ja vielä paremmin.

Onnistuneimmat ja mieleenpainuvimmat brändit rakennetaan sisältä ulospäin. Brändin rakentamisen kulmakivi on yrittäjä itse. Määrittelemällä ensin omat arvot, periaatteet ja oma persoona, voidaan näistä palikoista rakentaa yrityksen brändipersoona.

Brändin suunnittelun keskeisimpiä asioita ovat erityisosaamisen korostaminen, unelma-asiakkaan määritteleminen, motiivi yrityksen takana (miksi teet sitä mitä teet) ja yrityksen mission ja vision eli päämäärän ja suunnan löytäminen. Missä yrityksesi tavoitteet ovat viiden vuoden ja kymmenen vuoden päästä?

Kun yrityksen brändipersoona ja suuntaviivat on määritelty, voidaan lähteä suunnittelemaan brändi-identiteettiä eli yrityksen visuaalista ilmettä.

Visuaalisen ilmeen suunnittelussa keskeisimpänä on löytää sellainen tyyli ja väri- / kuvamaailma, joka kuvastaa ensisijaisesti sitä tunnetta, mitä yritys haluaa luoda asiakkailleen, kun he ovat tekemisissä yrityksen kanssa.

On hyvä myös muistaa, että et voi yksin päättää millainen yrityksesi brändistä muodostuu. Brändiä ei voi olla ilman asiakkaita. Asiakkaasi muodostavat ja päättävät omien kokemustensa ja mielikuviensa perusteella loppuviimein millainen brändistä tulee.

Lue myös: Miksi yksinyrittäjän kannattaa brändätä yrityksensä ja osaamisensa?

Miten pystyt etenemään yritysilmeen tai brändin suunnittelussa?

Monet mainostoimistot ja graafiset suunnittelijat suunnittelevat yritysilmeitä ja tarjoavat apua brändin suunnitteluun.

Myös minä tarjoan yritysilmeen ja brändin suunnittelupalveluja. Yritysilmeen suunnittelun hinta määräytyy siitä mitä kaikkea yritysilmeen suunnitteluun halutaan mukaan.

Esimerkiksi jos yritykselläsi on jo logo, mutta yrityksesi muu visuaalinen ilme eli yritysilme & someilme kaipaisivat päivitystä, kustantaa se alkaen 900€ + alv 24%.

Kokonaisen brändin suunnittelu kustantaa kauttani alkaen 3900€, koska kunnolla tehtyyn brändin suunnittelutyöhön kuluu paljon enemmän aikaa, analysointia, ideoiden testaamista ja ajattelutyötä ennen kuin voidaan lähteä suunnittelemaan varsinaista visuaalista ilmettä.

Brändin suunnittelun hintaan sisältyy myös nettisivujen suunnittelu, someilmeen suunnittelu ja muu visuaalinen suunnittelu, kuten hinnastojen ym. suunnittelua, jolloin ilme saadaan heti kauttaaltaan yhteneväiseksi. Kysy minulta tarjous tai tutustu valmiisiin suunnittelupaketteihini!

Tarjoan nyt myös uutena palveluna Premium-Brändin suunnitteluohjelmaa, joka on tarkoitettu auttamaan sielukkaita ja kasvuhaluisia yrittäjiä brändin suunnittelussa, markkinoinnissa ja myynnissä.

Etsin tällä hetkellä muutamaa sielukasta yrittäjää, jotka haluavat päästä pois uusien asiakkaiden etsimisestä ja päästä tilanteeseen, jossa unelma-asiakkaat löytävät heidän palvelunsa automaattisesti oman Premium-Brändinsä avulla.

Päämääränä on siis päästä tilanteeseen, jossa asiakkaat löytävät heidän palvelunsa itsenäisesti ja ottavat yhteyttä heihin, koska he ovat asiakkailleen se #1 vaihtoehto.

Autan heitä tekemään tämän täysin ilman maksettua mainontaa, tyrkyttävää myyntiä tai jatkuvaa sisällöntuotantoa.

Premium-Brändin avulla he pystyvät erottautumaan kilpailijoistaan ja vetämään puoleensa unelma-asiakkaitaan.

Lisäksi he pystyvät nostamaan hintojaan, tuntevat olonsa itsevarmemmiksi, energisemmiksi ja oppivat keskittymään oikeisiin asioihin, jotta he saavat nopeammin tuloksia.

Haluatko kuulla tarkemmat lisätiedot ja liittyä mukaan?

-> Saat lisätietoja tästä linkistä.

Miksi yksinyrittäjän kannattaa brändätä yrityksensä ja osaamisensa?

Yksinyrittäjä hyötyy yrityksensä ja osaamisensa brändäämisestä yhtä paljon kuin isompikin yritys. Persoonallisen brändin avulla yrittäjä pystyy kasvattamaan myyntiään ja lisäämään asiakasmääräänsä sekä lisäämään tuottavuuttaan keskittämällä palvelunsa ja tuotteensa ydinosaamisensa ympärille. Tässä artikkelissa kerron miksi yksinyrittäjän kannattaa brändätä osaamistaan ja esittelen yhden vaihtoehdon, miten yksinyrittäjän kannattaa aloittaa brändääminen vaivattomasti.

Miksi yksinyrittäjän kannattaa brändätä yrityksensä ja osaamisensa?

Brändääminen on sekä syvällistä itsensä tutkiskelua, että sitä miten markkinoit yritystäsi ja osaamistasi. Brändisi tarkoituksena on tehdä yrityksesi löytäminen helpoksi unelmiesi asiakkaille esimerkiksi käyttämällä oikeita sanoja markkinoinnissasi.

Kun kohdistat viestisi tietylle yksittäiselle kohderyhmälle, viestisi omaksutaan helpommin, se koskettaa ja asiakkaastasi tuntuu siltä, kuin puhuttelisit sanoillasi suoraan häntä.

Sinulla pitää olla ensin hyvin selkeä ajatus siitä, mitä arvoja sinulla on, mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja mihin asioihin haluat keskittyä, jotta voit lähteä markkinoimaan yritystäsi tehokkaammin niille asiakkaille, jotka ovat eniten kiinnostuneita tuotteistasi ja palveluistasi.

Kun yritykselläsi on persoonallinen brändi suunniteltuna, sinun on helpompi erottua kilpailijoistasi. Brändisi avulla pystyt kertomaan millaista palvelua ja laatua asiakkaasi sinulta saa, kun he ovat tekemisissä yrityksesi kanssa.

Rakennat myös omaa mainettasi ja asiantuntijuuttasi persoonallisen brändisi avulla. Sinulta on helpompaa ostaa uudelleen, kun asiakkaasi luottavat sinuun ja tietävät saavansa sinulta tietynlaisen palvelun tai tuotteen, eikä laatu vaihtele.

Oletko itse kokenut joskus sellaisen tilanteen, että olet joutunut pettymään johonkin palveluun tai tuotteeseen, kun se ei enää ollutkaan samanlainen mitä se oli ensimmäisellä kerralla? Eikö olekin ärsyttävää?

Kun asiakkaasi tietävät mitä he saavat sinulta vastineeksi rahoilleen ja ovat tyytyväisiä tuotteisiisi, palveluihisi ja niihin tuloksiin, joita luot asiakkaillesi, asiakkaasi ovat valmiita maksamaan sinulle enemmän ja pystyt palvelemaan heitä korkeammilla hinnoilla.

Kun olet suunnitellut yrityksellesi persoonallisen brändin, pääset korkeampaan energiatilaan eli saat vähemmällä ”vaivalla” enemmän aikaiseksi. Näin saat vapautettua itsellesi enemmän aikaa ja keskityt vain tärkeisiin työtehtäviin.

Ihmisten tulisi tietää sinun olemassaolostasi enemmän. Tätä voit tehdä somen, blogin ja nettisivujesi kautta, mutta ensin sinulla pitää olla selkeä viesti mitä kerrot näissä kanavissasi. Muuten markkinointiyrityksesi valuvat hukkaan ja menetät rahaa turhaan mainontaan.

Ei ole järkeä markkinoida kaikkea kaikille, koska tällöin et saa mitään keneltäkään.

Siirry seuraavalle tasolle yrittäjyydessäsi!

Sinun ei yksinyrittäjänä kannata ostaa tuhansien eurojen suunnitelmaa brändistäsi mainostoimistoilta, koska kaikkein suurimman vaikutuksen teet, kun suunnittelet brändisi itse.

Brändin suunnitteleminen itsenäisesti voi tuntua kuitenkin ylitsepääsemättömän vaikealta ja aikaa vievältä puuhalta. Sitä sen ei kuitenkaan tarvitse olla.

Olet saattanut pärjätä yrittäjänä ihan hyvin ensimmäisistä vuosista tähän päivään asti ilman brändäystäkin. Olet saanut laskut maksettua ja elänyt niukasti. Saatat joutua tekemään välillä pidempää päivää.

Välillä sinusta tuntuu, että et saa aikaasi millään riittämään kaiken maailman sometteluun yms. ja läheisesikin kaipaisivat enemmän läsnäoloasi. Olet aina töissä tai vähintäänkin ajattelet työasioita.

Yrität tehdä joka päivä ihmeitä, mutta tunnet pikkuhiljaa uupuvasi rakastamasi työn äärelle.

Sinulla kuluu liian paljon aikaa asioihin, joiden pitäisi olla sinulle todella selkeitä, kuten esimerkiksi uutiskirjeiden kirjoittamiseen ja somen päivittämiseen, koska sinulla ei ole ollut aikaa miettiä yrityksesi brändikuvaa ja olet päättänyt mennä eteenpäin niillä taidoilla jotka osaat.

Olen itse graafisena suunnittelijana tiedostanut tämän ongelman sekä uusien yrittäjien että yksinyrittäjien keskuudessa ja voin sanoa, että et ole tämän ongelman kanssa yksin.

Nyt on aika siirtyä yrittäjyydessäsi seuraavalle tasolle. Vapauta itsellesi enemmän aikaa ja suunnittele kaikki itsellesi selkeäksi persoonallisen brändisi avulla.

Opi miten menestyvät, pitempään alalla olevat yrittäjät tekevät työnsä uupumatta ja saavat parempia tuloksia aikaan tekemällä vähemmän töitä. He nauttivat elämästään enemmän ja ovat onnellisempia, koska he eivät koe stressiä rahan tai ajan puutteen takia.

He ovat panostaneet kouluttautumiseensa ja ovat pyytäneet ajoissa apua muilta, jotka ovat olleet heitä pidemmällä. He ovat saaneet muilta yrittäjiltä arvokkaita neuvoja, joiden avulla he ovat pystyneet kehittämään yritystään uudelle tasolle.

Panosta omaan osaamiseesi ja itsesi kouluttamiseen

On olemassa monia koulutuksia, jotka opettavat kädestä pitäen miten sinun kannattaa suunnitella brändi yrityksellesi. Itse olen käynyt useita suomalaisia ja ulkomaisia brändikursseja sekä mindsetkursseja oman ammattitaitoni kehittämisen takia ja törmännyt siihen kuinka paljon ne eroavat sisällöiltään toisistaan.

Olen testannut erilaisia yrittäjille suunnattuja verkkokursseja itse ja tullut siihen tulokseen, että halusin tehdä yrittäjille oman brändäyskurssin, jossa keskitytään yrityksen kehittämiseen monipuolisemmin.

Pelkkä persoonallisen brändin luominen ei riitä, vaan yritystä pitää osata myös markkinoida ja myydä, jotta yrityksesi löydetään paremmin.

Tämän lisäksi kannattaa kehittää myös omaa mielenhallintaa eli mindsettiä, jotta saat enemmän energiaa toteuttaa suunnitelmasi ja pystyt onnistumaan tavoitteissasi paremmin.

Jotta saat brändisi suunnittelusta kaiken hyödyn irti, kannattaa kaikki kirjata itselle ylös brändikäsikirjaksi ja suunnitella yritykselle brändistrategia, jonka mukaan etenet.

Tarvitset brändisi suunnitteluun myös apua ja tukea muilta, koska brändisi löytää lopullisen muotonsa muiden yrittäjien ja asiakkaidesi kautta.

Kaikkea tätä saat tulemalla mukaan Sielukas Premium-Brändi ohjelmaani.

Ohjelman avulla saat unelma-asiakkaasi tulemaan luoksesi automaattisesti oman Premium-Brändisi avulla ja voit lopettaa asiakkaiden perässä juoksemisen.

Erotut kilpailijoistasi selkeästi ja vedät puoleesi arvokkaampia asiakkuuksia. Premium-Brändi mahdollistaa myös sen, että pystyt nostamaan hintojasi, tunnet olosi itsevarmemmaksi ja energisemmäksi sekä opit keskittymään niihin asioihin, joilla on merkitystä yrityksesi menestymisen takia.

Etsin tällä hetkellä muutamaa sielukasta yrittäjää aloittamaan oman Premium-Brändinsä suunnittelemisen.

  1. Ensimmäisellä viikolla perehdymme sielukkaan & menestyvän yrittäjän mindsettiin. Opit miten ajattelutavan muutoksella ja oikeisiin asioihin keskittymällä saat parempia tuloksia aikaan.
  2. Sitten suunnitellaan yrityksellesi visuaalisesti vahva, persoonallinen Premium-Brändi. Suunnittelemme miten brändisi näkyy muille, miten erotut kilpailijoistasi, mikä on yrityksesi erityispiirre eli kilpailuetu ja määritellään yrityksesi brändistrategia. Rakennamme kahden viikon aikana brändisi perustukset. Selvität työkirjaa apunasi käyttäen mm. mitä teet, kenelle teet ja miksi teet.
  3. Sitten rakennetaan brändi-identiteetti eli ulkoasu, muoto, värit, typografia ja kuvakerronta vastaamaan omaa Premium-Brändiäsi. Tähän käytämme aikaa kaksi viikkoa. Uudesta brändi-identiteetistä rakennamme yrityksellesi brändikäsikirjan.
  4. Ja lopuksi otamme haltuun tehokkaammat markkinointikeinot, joiden avulla asiakkaat löytävät yrityksesi helpommin eikä sinun tarvitse tuhlata aikaasi unelma-asiakkaidesi etsimiseen. Nämä markkinointikeinot eivät tarvitse maksettua mainontaa, eikä niiden avulla tuputeta palveluita tai tuotteita. Myös mukavammat myyntitaktiikat tulevat sinulle tutuksi ja ohjelman jälkeen huomaat, kuinka olet alkanut pitämään myymisestä.

Voit ilmoittautua mukaan Premium-Brändin suunnitteluun nyt varaamalla ilmainen kartoituspuhelu kanssani. 

Sitoudun työskentelemään kanssasi henkilökohtaisesti niin pitkään, että saat varmasti ohjelmani kautta tuloksia.

Miten käytät somea apunasi brändisi luomisessa?

Sosiaalisen median avulla pystyt tuomaan brändiäsi tunnetummaksi, jotta pystyt saamaan unelmiesi asiakkaiden huomion ja mielenkiinnon herätettyä. Pystyt avaamaan keskusteluja ja oppia tuntemaan asiakkaitasi paremmin. Somessa on voimaa, kun sitä käyttää oikein. Miten tämä sitten tehdään? Tässä artikkelissa kerron kuusi vinkkiä miten käytät somea apunasi brändisi luomisessa ja rakentamisessa.

Miten käytät somea apunasi brändisi luomisessa?

Sosiaalinen media eli Facebook, Instagram, LinkedIn, Pinterest ja Twitter luovat potentiaalisen alustan yrityksellesi tuoda brändiäsi ja yritystäsi tutummaksi asiakkaillesi.

Somen avulla pystyt luomaan mielenkiintoisia keskusteluita ja herättämään mielenkiintoa yritystäsi, tuotteitasi ja palveluitasi kohtaan.

Brändisi ei synny itsestään, vaan se pitää tietoisesti rakentaa.

Brändiä ei kuitenkaan voi syntyä ilman asiakkaitasi. Asiakkaasi näyttävät, kuinka hyvin olet pystynyt ilmaisemaan yrityksesi brändiä ja tarinaasi heille.

Voit kertoa brändisi sanomaa sosiaalisen median avulla seuraavien vinkkien avulla:

1. Tuo postauksissa esille yrityksesi brändiä ja arvoja.

Yrityksesi arvot luovat mielenkiintoa brändiäsi kohtaan. Kerro arvoistasi somepostauksissasi.

Postausten avulla pystyt kertomaan yrityksesi arvoista mielenkiintoisesti, jotta unelmiesi asiakkaat voivat löytää sinut ja yrityksesi.

Tuo brändiäsi esiin esimerkiksi postaamalla yritysesittelyitä, tarinoita, asiakaskokemuksia, blogitekstejäsi ja videoita.

2. Kirjoita hyödyllistä sisältöä, joka on kohdistettu unelmiesi asiakkaalle.

Unelmiesi asiakkaalle kohdistettua sisältöä halutaan lukea mielellään ja sellaisen sisällön pariin myös halutaan palata uudelleen ja uudelleen.

Kun autat oikeasti asiakkaitasi ratkaisemaan heitä piinaavia pieniä tai suurempia ongelmia, he kertovat eteenpäin mistä ovat apua saaneet.

Kiitolliset asiakkaat pitävät sinusta ja haluavat tukea myös sinua ja yritystäsi.

3. Rajaa teema, josta kirjoitat.

On tärkeää osata rajata aihe mistä kirjoitat. Valitse esimerkiksi kolmesta viiteen aihetta, josta kirjoitat. Näiden on hyvä tukeutua ydinosaamisesi ympärille.

Esimerkiksi itse olen oman yritykseni Millanen Designin kohdalla rajannut aiheeni yrittäjyyteen, graafiseen suunnitteluun, brändäämiseen, nettisivujen luomiseen ja menestyvän yrittäjän mindsettiin. Tämän lisäksi kirjoittamani / tekemäni sisältö on kohdistettu suoraan ydinkohderyhmälleni.

Voit joko valita joka kuukaudelle tietyn teeman, josta kirjoitat tai sitten valita tietylle ajanjaksolle oman tuotteen tai palvelun, jonka markkinointiin keskityt ja kirjoitat postauksiasi tästä näkökulmasta.

4. Kirjoita blogia ja jaa artikkeleitasi somessa.

Blogin avulla pystyt kertomaan asiakkaillesi asiantuntijuuttasi laajemmin. Blogiin voit kerätä artikkeleita valitsemistasi teemoista ja jakaa niitä suoraan someen.

Artikkelit jäävät muistiin yrityksesi nettisivujen yhteydessä olevaan yritysblogiin ja näin pystyt kierrättämään aiemmin kirjoittamiasi artikkeleita somepostauksissasi myöhemmin.

Kun olet kerran kirjoittanut monipuolista ja hyvää sisältöä blogiisi ja käsitellyt aiheita eri näkökulmista, postaamisesi someen helpottuu myöhemmin ja pystyt tällöin keskittymään enemmän asiakkaisiisi.

5. Toista brändiäsi somesi feedissä (värit, fontit, ääni, grafiikka, kuvat).

Tuo brändiäsi esiin omalla teemallasi myös somen feedissä eli miten kerrot brändisi sanomaa visuaalisin keinoin.

Pyri yhteneväiseen ja toistuvaan ilmeeseen, jotta asiakkaasi tunnistavat ja muistavat sinut paremmin muun sisällön keskeltä.

Mieti miten ilmennät brändiäsi parhaiten kuvien avulla. Käytätkö kuvissasi tiettyjä värejä, kuvioita ja kuvia. Yksinyrittäjän kannattaa postata kuvia myös itsestään, jotta tulet tutuksi asiakkaillesi.

Käytä kuvissasi myös brändisi fontteja ja muista puhua postauksissasi brändisi äänellä eli ”omalla puhetyylilläsi”. Käytä brändillesi ominaista kieltä ja sanoja. Myös tämä luo yhteneväisyyttä.

6. Tee sisältöä säännöllisesti, tee julkaisusuunnitelma ja pitäydy siinä.

Jaa somessa kolmenlaista sisältöä, joiden tarkoituksena on brändin rakentaminen, asiakkaiden sitouttaminen ja myynti.

Rakenna brändiäsi kertomalla yrityksestäsi ja itsestäsi. Tee esittelyitä silloin tällöin. Saat jatkuvasti yrityksellesi uusia seuraajia. Siksi on hyvä esitellä itsesi ja yrityksesi säännöllisin väliajoin.

Käytä tarinankerrontaa apunasi postauksissasi. Kerro sekä yrityksesi tarina että asiakkaidesi tarinoita siitä, kuinka olet onnistunut auttamaan heitä.

Myös hyödylliset vinkit ja ohjeet rakentavat brändiäsi. Kirjoita vinkeistäsi blogipostauksia, jotta voit hyödyntää niiden tuomaa näkyvyyttä yrityksellesi.

Julkaise kanavillasi videoita ja livejä. Ne tuovat tehokkaasti esille brändiäsi ja pystyt olemaan niissä esillä omana itsenäsi, mikä luo entuudestaan brändisi kiinnostavuutta lisää.

Voit jakaa postauksissasi myös lainauksia muilta sekä kouluttaa asiakastasi. Tärkeää on myös osata valmistaa asiakastasi ostamaan.

Sitouta asiakkaitasi kysymällä somekanavillasi heiltä helppoja ja hauskoja kysymyksiä, joihin on mukava vastata. Tämä lisää kommenttien määrää postauksissasi, mikä taas lisää postaustesi näkyvyyttä muille.

Sitouttavia postauksia voivat olla myös kuvat itsestäsi ja lemmikeistäsi sekä erilaiset tilannekuvat esimerkiksi työstäsi.

Jaa välillä myös viihdyttävää sisältöä, jotta saat keskustelua ja reagointeja enemmän.

Myös inspiroivat lauseet voivat tuoda postauksiisi enemmän eloa.

Tärkeintä on näyttää postauksissasi omaa persoonaasi. Se on kaikkein kiinnostavinta asiakkaidesi mielestä.

Lue myös: Miten persoonallinen brändi luodaan?

Myynti on somepostausten sisältötyypeistä tärkein. Älä kuitenkaan täytä feediäsi pelkillä promopostauksilla. Hyvä suhde on 1:3 eli joka kolmas postaus voi olla sisällöltään myyvää.

Kerro ilmaisista lahjoista ja liidimagneeteistasi, ilmaisista kartoituspuheluista ja mentoroinneista.

Muista myös kertoa tuotteistasi ja palveluistasi, mutta yritä kuitenkin välttää tyrkyttävää myyntiä. Lähesty aina sen kautta, että haluat auttaa asiakastasi jollakin tavalla.

Ota nämä vinkit ehdottomasti käyttöön yrityksesi somepostausten tekemisessä! Tulet varmasti näkemään positiivisen muutoksen yrityksessäsi yllättävän lyhyessä ajassa.

Jos pidit tästä artikkelista, olisin todella kiitollinen, että jakaisit sitä eteenpäin myös muille.

Voit jakaa artikkelin:

Hyvän brändin 5 ominaisuutta

Brändi on lupaus asiakkaallesi tietynlaisesta kokemuksesta, jonka hän saa, kun hän on tekemisissä yrityksesi kanssa. Brändin avulla luot mielikuvan yrityksestäsi. Brändin rakentaminen alkaa määrittelemällä yrityksesi sisäiset arvot ja periaatteet sekä brändipersoona. Sitten katsotaan, että brändin visuaalisuus on yhtenevässä linjassa tämän sanoman kanssa. Tässä artikkelissa kerron mistä aineksista hyvä brändi koostuu.

Hyvän brändin 5 ominaisuutta

Kun haluat rakentaa yrityksellesi hyvän brändin, ota suunnittelussa huomioon seuraavat brändin ominaisuudet, jotka tekevät brändistä hyvän. Hyvä brändi on:

1. Persoonallinen

Brändille kannattaa rakentaa aina aluksi oma brändipersoona, koska se antaa yrityksellesi enemmän syvyyttä ja moniulotteisuutta. Brändipersoonan avulla yrityksesi sanoma pääsee lähemmäksi asiakastasi.

Persoonallisen brändin kulmakivenä voidaan pitää markkinointiviestiäsi eli sanomaasi kenelle teet, mitä teet ja miksi teet. Tämä määrittelee toimintasi perusperiaatteet.

On tärkeää olla myös aito oma itsesi eikä esittää mitään mitä et ole tai mitä et täysin allekirjoita. Hyvä brändi rakentuu oman persoonasi ympärille. Tällöin yrityksen brändi kumpuaa sinusta luonnostaan.

Älä pyri miellyttämään muita, vaan yritä olla rohkeasti oma itsesi. Silloin onnistut kaikkein parhaiten.

Yrityksesi brändipersoonan olisi hyvä koostua parhaasta versiosta itsestäsi, joka on kuitenkin asiayhteydessä yritykseesi.

Brändipersoonassa on yhdistetty omaa persoonaasi ja paranneltuja piirteitä itsestäsi.

Onnistuneimmat brändit kumpuavat oikeista ihmisistä ja persoonista yrityksen taustalla.

Lue lisää: Miten persoonallinen brändi luodaan?

2. Yhdenmukainen

Hyvän brändin somekanavat, markkinointi ja nettisivut ovat yhdenmukaisia brändi-identiteetin kanssa. Jokainen asia yrityksen brändissä noudattaa tarkkaan mietittyä kokonaisuutta.

Brändi-identiteetti tarkoittaa yrityksesi visuaalisuutta eli sitä, että kuvat, fontit, värit ja tyyli seuraa samaa punaista lankaa kautta linjan kaikissa kanavissasi.

Yhdenmukainen brändi kertoo samaa sanomaasi jokaisessa kanavassasi. Mieti brändiäsi suunnitellessasi brändisi kokonaisuutta.

Jos et ole tyytyväinen yrityksesi tämänhetkiseen brändi-identiteettiin ja haluat muuttaa sen, neuvoisin sinua välttämään täysin radikaalia muutosta kerralla.

Muutos kannattaa tehdä, varsinkin tunnetuilla ja pitkään alalla olevilla brändeillä, hiljalleen, jotta asiakkaat pysyvät muutoksen tahdissa eivätkä kadota ja hylkää olemassa olevaa brändiäsi.

3. Muistettava

Brändisi on silloin muistettava, kun ihmiset puhuvat brändistäsi ja kertovat sanomaasi eteenpäin muille. He muistavat sinut, kun he törmäävät yritykseesi esimerkiksi somessa.

Miten sitten voit luoda yrityksellesi muistettavan brändin?

Luomalla brändillesi jonkin erikoisen kulman tai ominaisuuden, joka erottaa yrityksesi kilpailijoistasi.

Tämä voi olla esimerkiksi tapa, jolla kirjoitat somepostauksiasi ja tekstiä markkinointiisi. Tämä kirjoitustapa / puhetapa voi olla esimerkiksi hyvin suorasukainen, ehkäpä kiroileva tai omituisia itse keksimiäsi sanoja tai sanontoja käyttävä. Tai vaikkapa humoristinen.

Voit vaikuttaa yrityksesi muistettavuuteen myös kuviesi ja videoidesi avulla. Panosta kuviesi ja videoidesi visuaalisuuteen tai sanomaan.

Voit luoda myös erityisen hyvää ja asiakkaitasi auttavaa sisältöä blogiisi, joka huomataan ja muistetaan. Blogisi kerää helpommin lukijoita mielenkiintoisen ja hyödyllisen sisällön avulla.

Kannattaa myös toistaa, toistaa ja vielä kerran toistaa yrityksesi sanomaa. Asiakkaasi saattavat huomata tai kiinnostua viestistäsi vasta, kun he ovat nähneet sen 5 – 7 kertaa.

Ymmärrän, että tämä saattaa tuntua turhauttavalta, mutta ajattele se mieluummin näin: toistamalla sanomaasi, pystyt testaamaan millaisella tavalla viestisi tavoittaa yleisösi ja unelmiesi asiakkaat kaikkein parhaiten.

4. Tunteisiin vetoava

Brändin kannattaa vedota ihmisten tunteisiin, koska usein ostopäätös tehdään tunteella eikä niinkään järjellä.

Inhimillisyys ja aitous ovat brändin rakentamisen avainasemassa.

Tunteisiin vetoava brändi jää myös paremmin asiakkaidesi mieliin ja he muistavat yrityksesi, kun tarvitsevat tuotteitasi tai palveluitasi uudelleen.

Tunteisiin vetoavan brändin voit luoda yrityksellesi esimerkiksi tarinoiden avulla.

Lue lisää: Näin hyödynnät tarinankerrontaa yrityksesi markkinoinnissa.

5. Tunnettu ja tunnistettava

Tunnistettava brändi eroaa hyvin muista brändeistä. Se tunnistetaan ja muistetaan kaiken informaation keskeltä, jota saamme arjessamme.

Tunnistettava brändi on visuaalisuudeltaan, arvoiltaan tai sanomaltaan muista erottuva.

Tee yrityksesi brändi myös tunnetuksi markkinointisi avulla.

Aloita sillä, että varmistat että kaikki ystäväsi, sukulaisesi ja tuttavasi tietävät millainen yritys sinulla on ja mitä teet työksesi.

Panosta yrityksesi markkinointiin jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Markkinointi kannattaa hajauttaa alussa useampaan eri paikkaan.

Yksinyrittäjien kannattaa panostaa esimerkiksi blogin kirjoittamiseen ja sähköpostilistan kokoamiseen sekä täydentää näitä käyttämällä myös jotakin somekanavaa markkinoinnissa.

Blogi tuo kävijöitä yrityksesi nettisivuille hakukoneoptimoinnin avulla. Sähköpostilistalle keräät potentiaalisia asiakkaita ilmaisen lahjan tai muun hyödyn avulla.

Somessa voit mainostaa blogikirjoituksiasi sekä liidimagneettiasi ja näin luot yrityksesi ja brändisi tunnettuvuutta.

Myös menestyvän yrittäjän mindset koostuu muun muassa siitä, että olet ylpeä omasta yrityksestäsi ja siitä mitä teet.

Et halua piilotella osaamistasi ja tiedät, että pystyt kaikkein parhaiten auttamaan asiakkaitasi tuotteidesi ja palveluidesi avulla. Tiedät niiden olevan todella tehokkaita. Miksi et haluaisi kertoa niistä mahdollisimman monelle?

Jos koit Hyvän brändin 5 ominaisuutta -artikkelini hyödyllisenä, niin arvostaisin suuresti, jos jakaisit sitä omissa somekanavissasi. Haluan tätä blogia pitämällä auttaa varsinkin yksinyrittäjiä ja naisyrittäjiä saavuttamaan omat unelmansa menestyvästä yrityksestä. 

Jaa tätä artikkelia somekanavissasi:

Miten suunnittelet hyvän markkinointiviestin ja brändiviestin yrityksellesi?

Markkinointiviestillä kerrot lyhyesti ja ytimekkäästi muille tärkeimmät asiat yrityksestäsi ja palveluistasi. Sen avulla potentiaalinen asiakas saa käsityksen, oletko sinä hänelle hyvä yhteistyökumppani ja kannattaako hänen uhrata omaa aikaansa viestisi kuuntelemiseen. Brändiviestillä kerrot yrityksestäsi syvällisemmin.

Tässä artikkelissa kerron miten suunnittelet hyvän markkinointiviestin ja brändiviestin yrityksellesi, joka vetoaa unelmiesi asiakkaisiin, jotta hän kiinnostuu sinusta ja yrityksestäsi.

Miten suunnittelet hyvän markkinointiviestin ja brändiviestin yrityksellesi?

Hyvässä markkinointiviestissä (originality statement) kerrot 1 – 3 lauseella kenelle teet, mitä teet ja miksi teet sitä mitä teet. Markkinointiviestin tarkoituksena on herättää potentiaalisen asiakkaasi kiinnostus muutamalla lauseella lyhyesti, mutta ytimekkäästi.

Puretaan hieman markkinointiviestiä osiin.

1. KENELLE - Määrittele tuotteillesi ja palveluillesi kohderyhmä ja unelmien asiakas.

Kohdeyleisö on rajattu ryhmä ihmisiä tai yrityksiä, joita palvelet. Ei kannata tarjota kaikkea kaikille, vaikka sinusta voisi tuntua siltä, että sinun tuotteesi tai palvelusi voisivat käydä kaikille.

Hyvin harvaa tuotetta tai palvelua kannattaa myydä ja markkinoida kaikille. Jos teet niin, on tuloksena hyvin todennäköisesti se, että et tavoita tai puhuttele viestilläsi ketään.

Jokaiselle markkinoimallesi tuotteelle ja palvelullesi kannattaa miettiä oma kohderyhmä tarkoin ja rajata se mahdollisimman pieneksi. Näin saat kohdistettua viestisi paremmin.

Kohderyhmän rajaaminen ei kuitenkaan tarkoita, että et myy niille asiakkaille, jotka ovat kohderyhmäsi ulkopuolella.

Jos esimerkiksi olet rajannut kohderyhmäksesi kotiäidit, jotka haluavat tienata lisätuloja bloggaamalla, saatat hyvin vetää viestilläsi puoleesi myös opiskelijoita, eläkeläisiä ja työttömiä. He eivät ole kotiäitejä, mutta tarkkaan kohdistettu viestisi saattaa puhutella myös heitä ja he tunnistavat samat kipukohdat myös itsessään.

Kohdeyleisösi rajaamalla pystyt kertomaan tunteisiin vetoavampia tarinoita ja ytimekkäämpiä esimerkkejä palveluistasi viestinnässäsi.

Unelmiesi asiakas on pieni otanta kohdeyleisöstäsi. Unelma-asiakkaasi on sellainen, jolle haluat kaikkein eniten markkinointisi kohdistaa, koska tällaisia asiakkaita haluat palvella kaikista eniten.

Kirjoita itsellesi lista unelmiesi asiakkaan ominaisuuksista. Listaa ylös millaisia piirteitä unelma-asiakkaallasi on ja millaista käytöstä et suvaitse häneltä.

Ole ominaisuuksien listaamisessa tarkka ja perusteellinen. Muista myös, että et voi vaatia asiakkailtasi jotain sellaista mitä itse et ole. Unelmien asiakkaasi ominaisuuksien listaaminen vaikuttaa mindsettiisi ja omaan energiaasi, millaisia asiakkaita vedät puoleesi.

Voit tehdä unelmiesi asiakkaasta myös avatarin eli kuvitteellisen hahmon profiilin. Voit palata tähän profiiliin aina, kun olet kirjoittamassa tekstiä unelma-asiakkaallesi. Avatarin avulla muistutat itsellesi millaiselle ihmiselle sinun pitää kirjoittaa.

2. MITÄ - Mieti mikä on sinun ydinosaamistasi ja mikä on yrityksesi missio ja visio.

Ydinosaaminen on palvelu, jota olet erikoistunut tarjoamaan kohdeyleisöllesi. Se luo syvyyttä ja suuruutta brändillesi.

Voit tarjota muita palveluitasi lisäpalveluina, mutta määrittele itsellesi se ydinpalvelu mitä haluat eniten tarjota, mistä sinut tunnetaan ja mikä tulee olemaan yrityksesi päätulonlähde.

Ydinosaamisen avulla profiloidut asiantuntijana asiakkaillesi.

Mieti yrityksellesi myös missio eli tavoite ja visio. Mikä on yrityksesi tavoite? Miksi yrityksesi on olemassa? Mikä on yrityksesi tehtävä yhteiskunnassa ja maailmassa?

Visio tarkoittaa tulevaisuuden suunnitelmiasi. Mitä unelmaa kohti haluat kulkea?

Haluatko esimerkiksi nousta alasi kiinnostavimmaksi brändiksi viiden vuoden sisällä?

Voit luoda innostusta yrityksesi visiosta tarinoiden ja brändisi äänen avulla. Kun kerrot asiakkaillesi yrityksesi visiosta bränditarinassasi, saat luotua asiakkaisiisi syvemmän yhteyden ja heistä voi tulla uskollisia yhteisösi ja sisäpiirisi jäseniä, koska jaat samat arvot asiakkaidesi kanssa.

Lue myös: Näin hyödynnät tarinankerrontaa yrityksesi markkinoinnissa.

3. MIKSI - Kerro asiakkaillesi miksi haluat tehdä sitä mitä teet.

Tämä osio on markkinointiviestisi suunnittelussa ehkäpä se tärkein osanen.

Kerro asiakkaallesi miksi haluat tehdä sitä mitä teet. Tällä en tarkoita sitä, että kerrot tekeväsi työtäsi rahan takia, vaan kerro mikä on se suurempi syy kaiken takana. Tätä voidaan kutsua myös nimellä brändilupaus.

Itselläni tämä on se, että haluan auttaa yksinyrittäjiä menestymään paremmin, koska unelmien toteuttaminen on minusta erityisen tärkeää. Se luo onnistumisen tunnetta ja merkitystä sille, miksi elämme. Kun yrittäjän liiketoiminta menestyy hyvin, hän pystyy samalla auttamaan monia muita ja hyvän tekeminen kertaantuu.

Kun kirjoitat tekstiä markkinointiasi varten, asiakkaasi eivät useinkaan ole kiinnostuneita pelkästään tuotteestasi tai palvelustasi, vaan heille on tärkeämpää tietää miksi tuotteesi tai palvelusi on asiakkaallesi sopiva. Miksi he tarvitsevat sen?

Miten markkinointiviesti eroaa brändiviestistä?

Markkinointiviesti (originality statement) on lyhyt yhdestä kolmeen lauseen mittainen viesti, jota käytät esimerkiksi nettisivuillasi, somekanavillasi ja sähköposteissasi, kun haluat kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi yrityksestäsi.

Markkinointiviestin avulla pystyt tarkistamaan, puhutko ja ilmaisetko brändiäsi niin kuin haluat, kun kirjoitat esimerkiksi tekstiä markkinointiin.

Brändiviesti (brand manifesto) on laajempi versio markkinointiviestistäsi. Siinä kerrot yrityksestäsi syvemmin ja tarkemmin esimerkiksi nettisivuillasi ja sähköposteissa asiakkaillesi. 

Brändiviestin hyvä pituus on sellainen, että asiakkaasi pystyy lukemaan sen alle viidessä minuutissa.

Brändiviestin tarkoituksena on korostaa yrityksesi arvoja ja saada muut innostumaan niistä myös.

Brändiviestissä voit kertoa

  • miksi yrityksesi on olemassa,
  • mikä yrityksesi tarkoitus on,
  • miksi ihmisten tulisi kiinnostua brändistäsi,
  • mitkä tarkoitusperät eli motiivit sinulla on,
  • minkä puolesta ja vastaan olet (arvot),
  • millaisia suunnitelmia sinulla on?

Kun brändiviestisi on muita syvästi inspiroiva, se voi viedä brändiviestiäsi yllättävän tehokkaasti maailmalle. Tästä hyvä esimerkki on Holsteen brändiviestitaulu.

Jaa tätä artikkelia somessa:

Arkkityyppien käyttäminen brändipersoonan luomisessa

Brändipersoona luodaan usein silloin, kun halutaan luoda yritykselle persoonallinen brändi. Persoonallista brändiä tarvitaan, koska halutaan päästä lähemmäksi asiakasta. Nykyään ihmiset eivät mielellään halua ostaa kasvottomalta yritykseltä, vaan suoraan toiselta ihmiseltä. Arkkityyppien avulla yritykselle voidaan rakentaa toimiva brändipersoona. Tämän artikkelin luettuasi tiedät miten voit käyttää arkkityyppejä brändipersoonan luomisessa yrityksellesi.

Arkkityyppien käyttäminen brändipersoonan luomisessa

Mielestäni olisi hassua, jos yksinyrittäjän brändin rakentaminen jätettäisiin täysin jonkun markkinointitoimiston harteille.

Kuvittele esimerkiksi tilannetta, jossa art director ja copywriter miettivät yhdessä pöydän ääressä, pitäisikö sinun yrityksesi Facebook – kampanjassa käyttää mieluummin ystävällistä ja puoleensavetävää vai humoristista ja leikkisää äänensävyä.

Tällaiset brändiä määrittävät kriittiset elementit pitää suunnitella huolella ja harkiten jo etukäteen yrittäjän itsensä toimesta, jotta yrityksesi markkinoinnissa voidaan onnistua. Markkinointitiimin ei ole järkevää keksiä yrityksen brändiä jatkuvasti uudelleen, koska se tuhoaa kokonaan brändin tarkoituksen.

Yksinyrittäjillä ja pienyrittäjillä brändin suunnittelu alkaa määrittelemällä yrityksen brändipersoona omaa persoonaa ja energiaa hyödyntämällä. Tässä määrittämisessä auttavat arkkityypit.

Myös suuret yritykset hyötyvät arkkityyppien käyttämisestä brändipersoonan suunnittelussa, mutta tämä prosessi on paljon monimutkaisempi ja vaatii ammattilaisen tietotaitoa.

Arkkityyppien käyttäminen apuna suunnittelussa mahdollistaa muistettavan ja puoleensavetävän brändi-identiteetin, joka kestää hyvin aikaa sekä erilaisia elämäntapoja ja kulttuureita.

Millaisia eri arkkityyppejä on olemassa?

Carl Jung on erotellut 12 hallitsevaa arkkityyppiä, jotka määrittelevät meidän alitajuntaista psyykkistä energiaamme. Arkkityypit eivät ole suoranaisesti persoonallisuustyyppejä vaan ne heijastelevat millaista energiaa luomme ympärillemme.

Kuninkaallinen on synnynnäinen johtajatyyppi ja vaikuttaja. Hän elää vaurasta elämää eikä pyytele sitä anteeksi muilta. Kuninkaalla on hyvä itsetunto, mikä vetää puoleensa muita johtajia, jotka kamppailevat itse vaikeuksien kanssa.

Luova etsii elämäänsä vapautta ja rakastaa kokeilla kaikkea uutta. Hän on fiksu, epäsovinnainen ja omavarainen. Luovalla on hyvä huumorintaju ja hän on mielikuvituksellinen.

Mentori on vapaa-ajattelija. Hän haluaa ymmärtää maailmaa ja käyttää sen ymmärtämiseen älykkyyttä ja analyyttisiä taitoja. Mentori janoaa tietoa ja on opettaja sydämeltään.

Unelmoija on sydämeltään puhdas ja viaton. Hän ei voisi tehdä pahaa kärpäsellekään. Unelmoija näkee kaikessa jotain hyvää ja kaunista. Hän on itseoppinut ja tykkää käydä erilaisilla kursseilla.

Tutkimusmatkailija on nimensä mukaisesti rohkea maailmanmatkaaja. Hän haluaa löytää jatkuvasti uusia puolia itsestään ja on avarakatseinen. Tutkimusmatkailija hyväksyy toisten ihmisten erilaisuuden.

Lainsuojaton on pohjimmiltaan rajojen rikkoja. Hän provosoi mielellään muita ihmisiä, eikä niinkään välitä toisten mielipiteistä. Lainsuojattomalle on yhdentekevää onko hän muiden silmissä suosittu vai ei.

Sankarilla on päättäväisyyttä, elinvoimaa ja kykyä vastustaa asioita. Hän ei halua hävitä tai oikeastaan hän ei koskaan häviäkään, koska ei anna kovin helpolla periksi.

Velho on muutoshakuinen, jatkuvasti uudistamassa, kasvamassa ja muuttumassa. Hän haluaa suoda saman myös muille. Velhon mieliala on hyvin tarttuva ja hän on viisas ja intuitiivinen.

Viihdyttäjä on juhlien sydän ja loppumattomien naurujen lähde. Hän haluaa naurattaa ja nauraa jopa itselleen. Viihdyttäjä ei esitä muuta kuin mitä hän on ja läpäisee helposti ihmisten suojamuureja.

Naapurintyttö tai -poika on aidoin ja maanläheisin ihminen maailmassa. Hän saa muut tuntemaan olonsa mukavaksi ja ymmärretyksi. Hän tulee hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa.

Rakastaja on sydämeltään herkkä. Hän jaksaa rakastaa, eikä saa koskaan tarpeekseen rakkauden jakamisesta. Rakastaja rakastaa kaikkea mikä tyydyttää hänen aistejaan ja hän arvostaa kauneutta.

Huolehtija on luonteeltaan myötätuntoinen ja antelias. Hän pursuaa epäitsekkyyttä, huolenpitoa, voimakkuutta ja haluaa olla mukana, koska hän välittää. Huolehtija tarjoaa äidillistä huolenpitoa ja rakkautta muille.

Meissä kaikissa voi ilmentyä eri arkkityyppejä eri elämän vaiheissa. On tärkeää valita omaa energiaamme lähellä oleva, maksimissaan kolmesta arkkityypistä muodostuva kokonaisuus.

-> Käy tekemässä brändipersoonatesti ja selvitä oma arkkityyppisi brändikiihdyttämössä. Testi auttaa sinua valitsemaan sopivan arkkityypin, jonka pohjalta voit lähteä rakentamaan yrityksellesi brändipersoonaa. Brändikiihdyttämö auttaa sinua ottamaan myös seuraavat askeleet oman henkilöbrändisi tai yrityksesi brändin suunnittelussa.

Miten yrityksesi voi hyötyä arkkityyppien käyttämisestä?

Määrittelemällä yrityksellesi arkkityypin, josta yrityksesi brändipersoona muodostuu, luot mielenkiintoisemman, puhuttelevamman ja merkityksellisemmän brändin yrityksellesi.

Arkkityyppien avulla löydät brändillesi sielun ja pystyt ilmaisemaan ja viestimään brändistäsi asiakkaidesi tunteisiin vetoavalla tavalla. Arkkityyppi ikään kuin puhaltaa brändisi eloon.

Pystyt myös luomaan asiakkaisiisi syvemmän yhteyden ja kertomaan bränditarinaasi merkityksellisemmällä ja vetoavammalla tavalla. Saat myös tarinankerrontaasi uusia näkökulmia, ideoita ja selkeyttä.

Voit käyttää arkkityyppien avulla luomaa brändipersoonaasi apuna, kun suunnittelet ja toteutat markkinointikampanjoitasi, uutiskirjeitäsi, tuotteitasi, palveluitasi, tapahtumiasi ja somekäyttäytymistäsi.

-> Haluatko sinä lähteä rakentamaan yrityksellesi brändipersoonaa? Tule mukaan brändikiihdyttämöön.

Tässä artikkelissa on käytetty lähteenä kirjaa The Hero and the Outlaw – Building Extraordinary Brands Through the Power of Archetypes, Margaret Mark & Carol S. Pearson.

Jaa artikkeliani somessa:

Miten persoonallinen brändi luodaan?

Persoonallinen ja tunteita herättävä brändi on yrityksesi valttikortti. Suunnittelemalla brändiäsi jo yrityksesi varhaisessa vaiheessa, tulet samalla panostaneesi tulevaisuuteesi. Brändisi kehittyy ajan myötä samalla kuin sinäkin edistyt ja kehityt. Kun aloitat varhain, mutta oikealla tavalla, sinulla on alusta alkaen vankka pohja, jonka päälle voit brändiäsi rakentaa. Tämän artikkelin luettuasi tiedät, miten yksinyrittäjän kannattaa aloittaa persoonallisen brändin luominen omalle yritykselleen.

Miten persoonallinen brändi luodaan?

Kuvittele kaksi siivousalan yksinyrittäjää, jotka aloittavat yritystoimintansa samaan aikaan.

Yrittäjä A ei halua rakentaa yritykselleen brändiä, vaan luottaa siihen, että hänen taitonsa siivota riittää hänen asiakkailleen. Hän myy siivouspalvelujaan kaikille ja mainostaa yritystään paikallislehdessä kerran kuukaudessa.

Hänellä on muutamia asiakkaita silloin tällöin ja hän joutuu jatkuvasti miettimään miten saa rahansa riittämään kaikkiin pakollisiin menoihin. Hän syyttää asiakkaiden vähyydestä vallitsevaa koronaepidemiaa.

Yrittäjä B taas haluaa panostaa yrityksensä brändin kehittämiseen. Hän tiedostaa, että hänen on erottauduttava muista siivousalan yrittäjistä, jotta hän voi menestyä alallaan paremmin.

Hän päättää kehittää yritykselleen brändin oman herskyvän persoonansa ympärille. Yrittäjä on luonteeltaan todellinen hauskuuttaja ja haluaa luoda ympärilleen viihdyttävän ilmapiirin. Hänen tavoitteenaan on näyttää asiakkailleen, että elämästä pitää nauttia ja siivouspäivän ei tarvitse olla se tylsin päivä viikosta.

Hän haluaa kohdistaa palvelunsa yksinäisille kaupunkilaisille, jotka kaipaavat siivouspalveluiden lisäksi myös mukavia keskusteluhetkiä ja iloa arkeensa. Hän veloittaa siivouspalveluistaan reilusti enemmän kuin keskiverto kilpailijansa. Asiakkaat haluavat kuitenkin mieluusti maksaa yrittäjä B:lle hänen pyytämänsä hinnan, koska näkevät sen lisäarvon (seurallisuuden, viihdyttävyyden ja kaivatun arjen keskeytyksen), jonka yrittäjä heille antaa.

Yrittäjä B on hyvin sosiaalinen ja nauttii hauskojen päivitysten tekemisestä omille somekanavilleen. Hänen ei tarvitse mainostaa yritystään muulla tavalla, koska hänen kalenterinsa on koko ajan täynnä tyytyväisiä unelmien asiakkaita ja hän todella nauttii omasta työstään.

Hän pystyy itse päättämään milloin haluaa tehdä töitä ja hänellä on myös varaa valita omat asiakkaansa. Hän kokee olevansa hyvin tyytyväinen yrittäjyyden tuomaan vapauteen. Hänellä on aikaa omalle perheelleen ja varaa tehdä mitä hän haluaa.

Kumman yrittäjän housuissa sinä haluaisit olla?

Otetaan vielä yrittäjä C, joka on tosielämän esimerkki brändinsä avulla menestyvästä siivousalanyrittäjästä: Auri Kananen aloitti tekemään suosittuja videoita someen, joissa hän siivoaa ilmaiseksi syrjäytyneiden ihmisten asuntoja ja on kasvattanut tunnettavuuttaan näin. Hän muutti tavanomaisen siivousbisnesmallin menestyväksi somebisnekseksi.

Tämä on hyvä esimerkki siitä kuinka hyvin yksinkertaisella idealla voi pärjätä. Tärkeintä tässä on se, että brändi nousee omasta persoonastasi ja se tuntuu sinusta luontevalta.

Mitä brändin luomisessa kannattaa huomioida?

Brändääminen tarkoittaa mielikuvien luomista ja sitä, että asiakas tietää aina millaisen kokemuksen hän saa, kun ostaa sinulta ja yritykseltäsi.

Yrityksesi brändi lisää uskottavuuttasi, tykättävyyttäsi ja luotettavuuttasi.

Henkilöbrändin rakentaminen keskittyy täysin tietyn henkilön ympärille. Esimerkiksi laulajat, näyttelijät, poliitikot ja bloggaajat hyötyvät henkilöbrändin rakentamisesta. Henkilöbrändin avulla erottaudutaan muista saman alan osaajista ja luodaan vahva mielikuva itsestä muille.

Yritysbrändi taas rakennetaan yrityksen ympärille. Yksinyrittäjän ja pienyrittäjän kannattaa kuitenkin hakea vaikutteita yrityksensä brändin rakentamiseen omasta persoonastaan tai jos kyseessä on isompi yritys, luoda yritykselle oma brändipersoona.

On yleisesti tiedossa, että asiakkaat eivät halua nykyaikana ostaa pelkästään kasvottomalta, tunteettomalta yritykseltä, vaan he haluavat ostaa mieluummin ihmiseltä.

Lue myös tämä: Mitä brändääminen tarkoittaa ja mitä kaikkea brändääminen voi sisältää?

Yksinyrittäjän kannattaa käyttää omaa persoonaansa yrityksensä brändin rakennuspalikkana. Suurin virhe, jonka voit tehdä yrityksesi brändin suunnittelussa, on, että olet epäaito eli yrität olla jotain täysin muuta kuin oikeasti olet.

On hyvin uuvuttavaa pitää yllä kulisseja. Sinun on paljon helpompaa tuottaa esimerkiksi brändiisi sopivaa tekstiä, kun kirjoitat omana itsenäsi. Sinun kannattaa myös esiintyä brändisi kuvissa itse.

Oman persoonan tuominen esiin voi olla kuitenkin hankalaa, jos et ole kunnolla tutustunut itseesi ja etkä tiedä mitkä persoonallisuutesi piirteet ovat sinulle hallitsevia.

Voit aloittaa persoonallisen brändisi luomisen tekemällä nettisivuillani olevan Brändipersoonatestin. Vastausten perusteella sinun kannattaa lähteä kehittämään yrityksellesi brändipersoonaa. Brändipersoona kannattaa olla paras versio itsestäsi.

Brändin rakentaminen alkaa määrittelemällä yrityksesi sisäiset arvot ja periaatteet. Yritykselle suunnitellaan myös markkinointiviesti (kenelle teet, mitä teet ja miksi teet) sekä brändiviesti.

Vasta kun brändin perustukset on kunnolla mietitty, voidaan alkaa suunnittelemaan brändi-identiteettiä eli yrityksesi visuaalisuutta (värit, fontit, kuvat yms.).

Jos sinä haluat oppia luomaan yrityksellesi persoonallisen, muista erottuvan brändin, olemalla oma aito itsesi, tule mukaan Brändikiihdyttämöön. Opetan sinulle askel askeleelta kuinka tämä tehdään ilman, että sinun tarvitsee maksaa suuria summia siitä tai hankkia maksullisia suunnitteluohjelmia.

Brändikiihdyttämö sopii erityisesti yksinyrittäjille, jotka haluavat itse kehittää omaa yritystään ja menestyä olemalla oma itsensä.

Voit myös lähteä suunnittelemaan kanssani omaa Premium-Brändiäsi. Se mahdollistaa unelma-asiakkaidesi tulemisen luoksesi automaattisesti oman Premium-Brändisi avulla ilman maksettua mainontaa, tyrkyttävää myyntiä tai jatkuvaa sisällöntuotantoa.

Erotut kilpailijoistasi ja vedät puoleesi arvokkaampia asiakkuuksia. Pystyt myös nostamaan hintojasi ILMAN että sinun täytyy uhrata aikaasi uuden opiskelulle. Ohjelma keskittyy nimenomaan tekemiseen ja tulosten saamiseen.

Varaa maksuton kartoituspuhelu kanssani ja katsotaan onko oman Premium-Brändisi suunnittelu sopiva seuraava askel sinulle kohti vapaampaa ja vauraampaa yrittäjyyttä.

Jaa artikkeliani somessa:

Mitä brändääminen tarkoittaa?

Sanalla brändi ja brändääminen saattaa olla huono kaiku sellaisten ihmisten mielessä, jotka eivät ole tekemisissä yrittämisen tai markkinoinnin kanssa. He saattavat ajatella, että brändäämisessä yritetään luoda valheellista mielikuvaa jostakin tuotteesta tai palvelusta, jonka avulla saadaan ihmiset vain ostamaan enemmän ja kalliimmalla. Tämän artikkelin luettuasi tiedät mitä brändääminen oikeasti tarkoittaa ja miksi ylipäätään yksinyrittäjän kannattaa brändätä.

Mitä brändääminen tarkoittaa?

Brändi tai brändääminen ei tarkoita tuotetta tai palvelua, eikä yksittäinen tuote tai palvelu ole brändi. Brändääminen tarkoittaa mielikuvien luomista.

Brändi on lupaus asiakkaallesi kokemuksesta, jonka hän saa, kun on tekemisissä yrityksesi kanssa. Sen avulla tuotteesi tai palvelusi tunnistetaan muista samanlaisista tuotteista tai palveluista.

Brändääminen on sinulle jatkuva matka, ei niinkään lopputulos. Brändi kehittyy jatkuvasti eteenpäin samaan tahtiin sinun kanssasi. Brändi ei kuitenkaan synny itsestään, vaan se pitää luoda. Parhaimmillaan brändi kertoo tarinaa – yrityksesi tarinaa.

”Brändäys on harkittua erilaisuutta!” – Debbie Millman (kirjailija, suunnittelija, brändikonsultti)

Brändiin sisältyy kokonaisvaltaisesti sekä visuaalinen puoli, että arvot ja ajatukset yrityksen takana. Ennen kuin aloitat suunnittelemaan yrityksesi, palveluidesi tai tuotteidesi visuaalisuutta, on syytä ensin pohtia huolella yrityksesi tarinaa ja tietää täsmälleen kenelle teet (unelmien asiakas ja kohderyhmä), mitä teet (mihin erikoistut) ja miksi teet (motiivisi yrityksen takana).

Onnistuneimmat ja mieleenpainuvimmat brändit on rakennettu sisältä ulospäin. Brändin rakentaminen alkaa sydämestäsi. Määrittele ensin omat arvosi, periaatteesi ja ymmärrä millainen olet persoonaltasi. Vasta sitten, kun taustatyö on huolellisesti tehty, voit aloittaa brändin visuaalisuuden suunnittelun.

Brändisi voi koostua muun muassa seuraavista asioista:

  • Ydinosaamisen määrittely, profiloituminen, palvelukonseptit, tuotteistaminen
  • Yrityksen arvot, tarinat, visio, missio, markkinointiviesti
  • Logo, slogan
  • Nettisivut, verkkokauppa
  • Brändi-identiteetti (visuaalisuus, äänensävy, tuotteiden nimeäminen)
  • Markkinointi (Facebookmainonta, lehtimainonta, tiedotus, artikkelit, TV, radio yms.)
  • Tuote- ja pakkaussuunnittelu
  • Myymäläkokemus
  • Asiakaspalvelu
  • Hinnoittelu ja hintamielikuva
  • Sponsorointi ja yhteistyösopimukset
  • Työympäristö ja johtamistavat
  • Yhteisöt ja ryhmät

On hyvä muistaa, että et voi brändätä yritystäsi yksin. Asiakkaasi päättävät loppujen lopuksi millainen brändistäsi tulee. Brändiä ei voi rakentaa ilman asiakkaita.

Suurin virhe, jonka voit yksinyrittäjänä brändäämisessä tehdä, on olla epäaito ja yrittää olla jotain muuta kuin oikeasti olet.

Miksi yksinyrittäjän kannattaa brändätä?

Brändi on yrityksesi tärkein pääoma. Tuotteen tai palvelun pystyy kopioimaan, mutta brändi on aina yksilöllinen.

Brändi on samalla yrityksesi maine. Brändin suunnitteluun kannattaa panostaa omaa aikaasi. Hyvin suunniteltu ja mietitty brändi maksaa itsensä monin verroin takaisin.

Yksinyrittäjänä erotut kilpailijoistasi olemalla oma persoonallinen itsesi. Maailmassa ei ole olemassa toista täysin samanlaista persoonaa, kuin sinä itse olet. Olemalla oma aito itsesi, houkuttelet omia unelma-asiakkaitasi asiakkaiksesi.

Herätät unelma-asiakkaasi kiinnostuksen. Kun yritykselläsi on yhteneväinen omasta persoonastasi kumpuava unelma-asiakkaitasi puhutteleva brändi, pystyt houkuttelemaan ihanneasiakkaitasi luoksesi luonnollisesti. Näin saat myös myyntiä helpommin aikaan. Tietyt asiakkaat haluavat ostaa vain sinulta ja keskittävät asiointinsa jatkossakin sinulle.

Samalla oma uskottavuutesi osaajana kasvaa. Pystyt myös nostamaan hintojasi ja perustelemaan arvosi asiakkaallesi paremmin. Yrityksesi arvo kasvaa tasaisesti.

Selkeä brändi tehostaa markkinointiasi ja viestintääsi. Kun olet miettinyt yrityksesi brändin valmiiksi, ajankäyttösi tehostuu ja saat nopeammin aikaiseksi, koska tiedät mitä teet. Tehokkaampi ajanhallinta on ehdottomasti yksi tärkeimmistä hyödyistä, joita yksinyrittäjä brändäämisestä saa.

Kun yritykselläsi on hyvin suunniteltu brändi, sinun on helpompaa kirjoittaa somepostauksia, uutiskirjeitä ja blogiartikkeleita sekä markkinoida asiakkaillesi. Tiedät mitkä asiakkaasi ongelmakohdat ovat ja mikä valvottaa heitä öisin. Pystyt tarjoamaan heille täsmällistä apua.

Kun olet miettinyt kaiken jo valmiiksi, ennen kuin asiakkaasikaan vielä tietää mikä häntä voisi auttaa, olet asian ytimessä.

Miten aloitat brändäämisen?

Brändääminen kannattaa aloittaa miettimällä omaa yrityksesi tarinaa ja sen missiota ja visiota. Kirjoita ensin yrityksesi markkinointiviesti. Markkinointiviestissä vastaat kysymyksiin kenelle, mitä ja miksi. Määrittele kohderyhmäsi ja erottele sieltä unelmiesi asiakastyyppi. Päätä mihin aiot erikoistua. Minkä asian tai taidon osaat parhaiten? Mieti myös motiivejasi yritystoimintasi takana. Miksi teet sitä mitä teet? Mikä ajaa sinua eteenpäin?

Kannattaa tulla mukaan myös yksinyrittäjille suunnattuun Brändikiihdyttämöön, jossa kerron helpot askeleet siihen, miten sinun kannattaa suunnitella oman yrityksesi brändi. Kurssin ideana on löytää ensin yrityksellesi sopiva brändipersoona, joka perustuu parhaaseen versioon itsestäsi. Tämän jälkeen lähdemme kirjoittamaan markkinointiviestiäsi ja brändiviestiäsi. Sitten keräämme ideakirjastoa ja suunnittelemme yrityksesi brändi-identiteetin.

Jos haluat oppia brändäämisestä lisää, tule ilmaiseen yksityiseen Facebook -ryhmääni Sielukkaat SUPERyrittäjät, niin saat kuulla valmennuksistani pian lisää. Yhtenä aiheena ryhmässä on brändääminen.

Jaa artikkeliani somessa:

Yrittäjien tunnettavuuden lisääminen videoiden avulla

Videoiden käyttö on lisääntynyt yrityksien markkinoinnissa ja sosiaalisen median viestinnässä viimeisen viiden vuoden aikana 61%:sta 86%:iin *. Koronavirusepidemia on lisännyt videoiden tarvetta entisestään. Videon avulla on mahdollista lisätä ihmisläheistä läsnäolon tunnetta ja yritysten tunnettavuutta. Tässä artikkelissa kerron kuinka yrittäjä voi lisätä tunnettavuuttaan videoiden avulla ja miksi video on niin tehokas.

Yrittäjien tunnettavuuden lisääminen videoiden avulla

Ylivoimaisesti käytetyin ja tehokkain videoiden katselemisen ja julkaisemisen alusta on YouTube. Google nostaa YouTube videoita esiin tehokkaasti myös tavallisissa hakutuloksissaan, koska se omistaa YouTuben. Tämän takia yrittäjien kannattaa tehdä yrityksestään ainakin yksi yritysvideo ja julkaista se YouTubessa yrityksensä nimellä.

Vuosi 2020 on ollut Tiktokin läpimurtovuosi. Tiktokissa mainostaneista yrityksistä 67% * pitivät mainosvideokampanjoitaan hyvin tehokkaina. Vastaava luku edellisenä vuonna eli 2019 oli vain 20% *. Jos kohderyhmäsi käyttää Tiktokia, harkitse ehdottomasti videoiden tekoa myös sinne. Uskon, että Tiktokin käyttö yrittäjien mainoskanavana lisääntyy Suomessa hurjaa vauhtia tänä vuonna ja sieltä saadaan erinomaisia tuloksia.

Yrittäjät voivat lisätä tunnettavuuttaan tekemällä yrityksestään, tuotteistaan tai palveluistaan esittelyvideoita ja yritysvideoita. Selitysvideot ovat myös nostaneet suosiotaan, koska niitä käyttäjät haluavat tietoa etsiessään mieluiten katsoa. Jopa 69% kyselyyn vastanneista * halusivat kaikkein mieluiten tutustua palveluun tai tuotteeseen videon kautta. Videoiden on hyvä olla lyhyitä ja kohdentua tarkasti johonkin tiettyyn aiheeseen tai tuotteeseen / palveluun.

Tee videoita myös asiakaskokemuksista. Anna asiakkaasi kertoa videolla miten olet häntä voinut auttaa. Kerro myös oma tarinasi videon muodossa. Voit kertoa myös mitä arvoja sinulla ja yritykselläsi on. Videon avulla kerrot tehokkaasti omasta brändistäsi muille. Muista hyödyntää videoitasi myös uutiskirjeissäsi.

Käytä videoita ennen kaikkea nettisivuillasi. Etusivulla ja esittelysivuilla ne ovat tehokkaimmillaan. Näissä voit esitellä itsesi ja yrityksesi videolla. Videoiden katsominen lisää myös nettisivuillasi vietettyä aikaa, joka taas lisää Googlenäkyvyyttä.

Aloita videoiden tekeminen somesta

Somevideoita on helppoa ja edullista tehdä itsekin. Niiden tekemisestä on helpointa aloittaa, koska somevideoiden ei tarvitse olla loppuun asti hiottuja, mietittyjä ja leikattuja. Facebookista on järkevintä aloittaa, koska se on toiseksi suosituin videoiden esitysalusta YouTuben jälkeen *. Tätä seuraa LinkedIn ja sen jälkeen Instagram.

Yksinyrittäjänä sinun kannattaa ehdottomasti uskaltautua kameran eteen. Yksinkertaisuudessaan somevideot voivat olla tietokoneen tai kännykän kameralla kuvattua kuvaa sinusta puhumassa. Somessa oman persoonan tuominen esiin on kiinnostavaa. Itse tehty video luo myös enemmän uskottavuutta, kun kuvaa ei ole liiemmälti käsitelty.

Voit käyttää myös muiden kuvaamaa materiaalia videopankeista esimerkiksi Canvasta ja lisätä videoon tekstiä tai äänittää päälle omaa puhettasi. Tällä tekniikalla pystyt tekemään itse nopeasti videoita, jotka näyttävät enemmän ammattilaisen tekemältä.

Kun haluat nostaa yrityksesi seuraavalle tasolle, harkitse ammattilaisen tekemää mainosvideota. Se kannattaa liittää mukaan osaksi markkinointistrategiaasi ja miettiä kokonaisuutta. Mistä video kannattaisi tehdä? Videon avulla voi helposti levittää bränditietoisuutta mainostamalla sitä Facebookissa pienellä summalla.

Miksi video on niin tehokas?

Videot voivat parhaimmillaan olla hyvin tehokkaita, yksinkertaisia, eivätkä ne vaadi suurta budjettia.

Videon tehokkuus perustuu tunteiden esittämiseen ja inhimillisyyteen – ihmiskontaktiin. Video osaa vakuuttaa paremmin, koska viesti välittyy useampien aistiemme kautta. Näkö- ja kuuloaistin lisäksi video voi mahdollistaa myös muiden aistien kuvittelemisen, mikä tekee videon kokemisesta vieläkin voimakkaamman. Videon avulla on mahdollista vedota myös paremmin tunteisiimme.

Teemme ostopäätöksemme usein tunneperäisten syiden takia. Videon avulla meillä on hyvin tehokas keino päästä vaikuttamaan katsojan tunteisiin. Videoiden avulla voimme kertoa tarinoita, jotka koskettavat meitä.

Lue lisää tarinankerronnasta artikkelistani: Näin hyödynnät tarinankerrontaa yrityksesi markkinoinnissa.

Millaisia videoita kannattaa tehdä?

Aloittavan yrittäjän ja uuden yrityksen perustajan kannattaa alussa keskittyä jonkin tuotteensa tai palvelunsa myyntiin ja tehdä myyntivideoita, selitysvideoita ja somevideoita. On tärkeää saada tulovirtaa yritykselle mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Tulovirta mahdollistaa yrityksen kehittämisen.

Kun tulovirtaa alkaa hieman jo olemaan, kannattaa yritystä aloittaa tosissaan brändäämään eli miettimään miten yritys eroaa kilpailijoistaan ja tuoda sitä ”omaa juttua” esiin. Tässä mukaan tulee yksinyrittäjällä oman persoonan tuominen enemmän esiin markkinoinnissa eli tällöin kannattaa tehdä yritysvideoita ja videoita, jotka tukevat brändin rakentamista.

Mitä enemmän yrittäjä laittaa yrityksen tuloista markkinointiin, sen nopeammin yritys alkaa menestymään. Markkinoinnissa kannattaa panostaa yrityksen brändin tunnetummaksi tuomiseen ja unelmien asiakkaiden tavoittamiseen videon sisällön avulla.

*Lähde: Blogiartikkelissa käytetyt tilastotiedot ovat peräisin https://www.wyzowl.com/video-marketing-statistics/

Jaa artikkelia somessa:

error: Content is protected !!
Millanen Design
Yleiskatsaus

Tämä verkkosivu käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseksi. Evästeilmoitukset tallennetaan selaimeesi ja ne mm. tunnistavat sinut, kun palaat sivustollemme uudelleen. Ne kertovat meille mistä nettisivujen osista olet eniten kiinnostunut ja mitkä koet hyödyllisimmiksi, jotta voimme tarjota sinulle enemmän parempaa sisältöä.